Kisan lopettaminen oli luultavasti ihan järkevä päätös. Kumpikaan jäljellä olevista kilpailijoista tuskin olisi luovuttanut helpolla, ja puolen vuoden istuminen ei voi olla terveellistä.

Espoossa kauppakeskus Sellossa on nyt muutaman kuukauden ollut minikaivuri, jossa istuu nuori mies päivästä toiseen. Homman nimi on kaivuriskaba:

Kaivuriskaba on kuudella paikkakunnalla järjestettävä suurkisa, jossa pisimpään minikaivurissa istunut henkilö voittaa 32 000 € arvoisen aidon japanilaisen Takeuchi-minikaivurin.

Kisa on jatkunut nyt 128 päivää, ja kuudesta kaivuria himoitsevasta miehestä kolme on tippunut kisasta pois.

Jostain syystä minikaivurin näkeminen tuo joka kerta mieleen uponneet kustannukset (eng. sunk costs). Taloustieteessä uponneet kustannukset ovat yksinkertaisesti kustannuksia, joita ei enää saada takaisin. Esimerkiksi uudesta autosta maksettua hintaa ei saa enää takaisin kun auto joskus myydään, mutta alkuperäisen hinnan ei pitäisi vaikuttaa päätökseen siitä myykö auton vai ei. Tuhoontuomittua tuotekehityshanketta ei kannata jatkaa, vaikka siihen olisi poltettu miljoona firman rahoja.

Samalla logiikalla kaivurissa jo vietettyjen 128 päivän ei pitäisi vaikuttaa päätökseen siitä, lähteekö tänään kotiin, vai jääkö kaivuriin vielä päiväksi. Epäilen, että ihmiset eivät käytännössä ajattele näin, vaan ehkä ennemmin: “jos nyt luovuttaisin, olisin istunut jossain hemmetin minikaivurissa turhaan neljä kuukautta!”

Toki kaikki kisan finalistit saavat hiukan mainetta, ja ehkä jotain muita sponsorilahjoja. Ja tappio ei ole välttämättä niin suuri, jos ei alunperinkään ole muuta tekemistä kuin istua ostoskeskuksessa minikaivurissa.

Voiko kisan jatkamista sitten päättää jotenkin rationaalisesti? Jos palkintona olevan minikaivurin arvo on 32 000 euroa, niin jokaisen kaivurissa vietetyn 128 päivän arvo on tavallaan 250 euroa – jos voittaa kisan.

Jokaisen seuraavan päivän arvo on aina vähän pienempi, kunnes lopulta saman päivätienestin voisi tienata helpomminkin järkevämminkin. Mutta onko tämäkin juuri sen menetetyn ajan arvon laskemista, minkä ei pitäisi antaa vaikuttaa päätökseen?

Lisäys 10.10.2011: Tarkoitin siis sanoa: on olemassa tietty määrä päiviä, jonka jälkeen kaivurin arvo jaettuna kaivurissa istuttujen päivien määrällä on pienempi kuin minimipalkka – jolloin kisaamisessa ei mielestäni ole enää pointtia. Mutta tuleeko jo ennen sitä jokin hetki, jolloin lopettaminen on järkevämpi päätös kuin jatkaa? Vai onko se aina järkevämpää?

Onko päivän kysymys sittenkin se, että juuri tänään on pienen pieni mahdollisuus siihen, että kanssakilpailijoiden pollat pettävät, ja saan 32 000 euron kaivurin. Jos vain istun tässä. Tai sitten voisin lähteä kotiin.

(Kaivuriskaban live-video on tavallaan kiehtovaa katsottavaa. Teinit kävivät juuri kysymässä saako Kimmo käydä suihkussa. Saa kuulemma käydä. Ja ei ole kuulemma ollut tylsää. Ehkä joku UKK-lista kaivurin kyljessä voisi olla hyvä?)

Jostain syystä päädyn säilömään suurimman osan saaduista kirjeistä, ja joskus ihan syystäkin: muutaman vuoden takaisia verotustietoja ja palkkakuitteja on tullut tarvittua.

Vaikka paperiarkistoni on suhteellisen selkeästi kategorisoitu, on oikean laskun tai takuukuitin löytäminen silti vaikeaa. Lisäksi papereita alkaa olla siinä määrin paljon, että ne pitäisi käydä läpi ja heittää vanhimmat pois, jotta uusille olisi tilaa. Mitä asialle voi tehdä?

Netposti

Ensimmäinen vaihe on kotiin tulevan paperin vähentäminen. Netpostiin
voi kääntää osan paperisaasteesta, esimerkiksi palkkakuitit, luottokorttilaskut ja Espoon kaupungin (ja usean muun kunnan) lähettämät kirjeet.

Netpostissa on lista lähettäjistä, joista voi valita keiden postit haluaa saada sähköisesti. Kirjeet eivät tule sähköpostiin, mutta niistä saa halutessaan sähköposti-ilmoituksen. Kirjeet voi ladata Netpostista PDF:inä omalle koneelleen.

Kirjeiden luokittelu Netpostissa on valitettavasti melko kankeaa. Valmiita luokkia kirjeille on kuusi, ja jotkut kirjeet on valmiiksi luokiteltu niihin (esimerkiksi Luottokunnalta tulevat kirjeet on merkitty laskuiksi.). Luokittelua ei voi tietääkseni automatisoida lähettäjän mukaan, vaan uudet palkkalaskelmat pitää joka kerta merkitä palkkalaskelmiksi jos haluaa käyttää luokittelua kirjeiden etsimiseen myöhemmin.

Netpostiin voi myös tehdä omia kansioita, mutta en löytänyt tapaa jolla saapuvat kirjeet voisi suoraan siirtää tiettyihin kansioihin.

Netpostin lisäksi muutamat yritykset tarjoavat nettiversioita kirjeistään. S-ryhmän asiakasomistajapostin voi kääntää sähköpostiin, ja ainakin If tarjoaa paperitonta palvelua. Nämä ovat kuitenkin heti jonkun verran kankeampia käyttää, koska ne edellyttävät kirjautumista yrityksen omaan sähköiseen palveluun.

Paperien digitointi

Mitä tehdä lopuille papereille, jotka kaikesta huolimatta päätyvät kotiin? Steve Losh kirjoitti mielenkiintoisen artikkelin (eng) prosessistaan, jolla hän digitoi paperinsa ja tallentaa ne verkkoon. Prosessi menee suurin piirtein näin:

1. Skannaa paperit

Steve suosittelee Doxie-dokumenttiskanneria, joka lukee paperit PDF-dokumenteiksi. Tarkoitukseen käy myös mikä tahansa skanneri, jossa on automaattinen paperisyöttö.

Skannaus kannattaa pitää mahdollisimman helppona, kuten Doxien tapauksessa homma onnistuu yhdellä napin painalluksella. Perinteisellä skannerilla skannaaminen on työlästä, ja kokemuksesta tiedän, että digitointiprojekti voi kaatua jo siihen.

2. “Lue” paperit tekstintunnistuksella

Skannerin tuottama PDF-tiedosto on käytännössä kuva paperista. Kuvasta ei voi vielä etsiä tekstiä tai kopioida sitä muualle.

Tekstintunnistus lukee skannerin tekemän PDF:n ja tuottaa toisen PDF:n, jossa teksti on tekstimuodossa. Näin syntyneitä PDF:iä voi etsiä tietokoneelta niiden sisällön perusteella, mikä helpottaa vaikkapa tietyn yrityksen laskujen löytämistä.

Steve ehdottaa tekstintunnistukseen PDF OCR X:ää. Tekstintunnistuksen voi myös automatisoida apuohjelmalla (esimerkiksi Hazel OS X:lle), joka huomaa kun skanneri tekee uuden tiedoston, syöttää sen tekstintunnistusohjelmalle, ja kopioi valmiin tiedoston haluttuun kansioon halutulla nimellä. Alkuperäisen skannauksen voi myös poistaa tässä vaiheessa.

3. Kopioi dokumentti pilvipalveluun

Dokumenttien säilöminen pelkästään omalla tietokoneella on riskialtista, sillä kovalevyt tuppaavat hajoamaan, ja tulipalo tai varkaus voi tuhota koko arkiston.

Netistä löytyy nykyään useita pilvipalveluita, joihin voi varmuuskopioida oman tietokoneensa. Esimerkiksi Backblaze, Jungledisk tai Mozy. Palvelut maksavat tyypillisesti muutaman euron kuussa ja tallentavat tiedostot salattuina.

Myös Dropbox on varteenotettava vaihtoehto. Dropbox tarjoaa kaksi gigaa tilaa ilmaiseksi ja Dropbox-kansioon kopioidut tiedostot synkronoidaan automaattisesti haluamillesi tietokoneille.

Dropboxin tarjoama tietosuoja on kuitenkin hieman kyseenalainen muihin varmuuskopiopalveluihin verrattuna. Muutaman viikon takainen uutinen kertoo, että Dropboxin työntekijät voivat periaatteessa nähdä tiedostosi.

Käytännössä tekstintunnistuksen tuottamat dokumentit voi kopioida erityiseen kansioon, jonka sisältö kopioidaan automaattisesti talteen nettiin.

Steve Loshin artikkelissa skannerille ja ohjelmille tule hintaa yhteensä noin 220 dollaria (+ varmuuskopiopalvelun kuukausittainen hinta). Oman kodin säilytystilalle ja paperien lajittelulle on toki vaikea laskea konkreettista hintaa, mutta paperittomuus tuntuu sen verran houkuttelevalta, että olisin tuon valmis maksamaan.

Parasta olisi tietysti, jos koko prosessi hoituisi yhdellä ohjelmalla alusta loppuun. Tällaisenaan ohjelmien asennus ja säätäminen vaatii vielä jonkun verran teknistä osaamista.

Virallisen selityksen mukaan serverifarmin ylläpitäjät olivat ddos-hyökkäyksen yllättäessä irrottaneet useita palvelimia sähköverkosta sammuttamatta palvelimia. Valitettavasti toimenpide aiheuttaa helposti kovalevyillä olevan datan rikkoontumisen, toisin kuin esimerkiksi verkkoyhteyden katkaiseminen. Tällä hetkellä ei ole mitään varmuutta saanko palvelimella olleita tiedostojani takaisin.

Katastrofaaliseksi palvelimen rikkoontumisen teki se, että suurin osa automaattisista varmuuskopioistani oli jo jonkin aikaa mennyt koneelle, jota ei ole olemassa. Olin omaa tyhmyyttäni muuttanut koneen muuhun käyttöön muistamatta, että se palveli varmuuskopiokoneena. (Opetus: varmista, että saat varoituksen jos varmuuskopiointi epäonnistuu.)

Tapahtuneen johdosta myös tästä blogista katosi muutama kirjoitus ja joitakin lukijoiden kommentteja. Pahoitteluni tästä.

Uutena palvelimena toimii nyt Linoden VPS, johon saa lisäpalveluna myös automaattiset varmuuskopiot. Tämän lisäksi pitäisi tosin keksiä toimiva ratkaisu off-site -vamuuskopioiden tekemiseen. Ideoita otetaan vastaan. Linoden palvelin on Lontoossa, joten latenssit pysyvät kohtuullisina. Tähän mennessä palvelu on tuntunut hyvältä ja luotettavalta.

Kantapään kautta asioiden oppiminen on tehokasta, mutta vähän liian usein se ainoa tapa oppia. Toivottavasti joku muu oppii tästä myös jotain.

Tämän voi onneksi korjata helposti. KeyFixer-ohjelma tekee mitä lupaa, ja korjaa homen ja endin.

Firefox vaatii lisäksi oman korjauksensa, KeyFixer-lisäosan.

Ostin vähän aikaa sitten Samsungin NC10 -miniläppärin. Tavoitteenani oli tehdä siitä halpa ja kevyt mäkkikone asentamalla OS X mukana tulleen Windows XP:n tilalle.

(OS X:n voi asentaa myös muihin miniläppäreihin. Boing Boingilla on yhteensopivuuslista, joka on melko hyvin ajan tasalla.)

OS X:n asentamiseen löytyy todella pätevät ohjeet Stuart Sheltonin blogista, joita noudattamalla homma onnistuu hyvin. Huom! Stuartin ohjeissa Win XP poistetaan kokonaan. Dual boot -asennus vaatii kikkailua, enkä ole toistaiseksi löytänyt siihen ohjeita.

En toista asennusohjeita tässä, mutta listaan tarvittavat valmistelut ja muuta asiaan liittyvää.

Valmistelut – Mitä tarvitset

• Samsung NC10:n. Verkkokauppa.com myy konetta noin 400 eurolla. Koneessani ei ole integroitua 3G-modeemia. Sonera kauppaa 3G-mallia liittymäsopimuksella. Asennuksen pitäisi onnistua myös 3G-malliin, Stuartin ohjeissa on oma kohta tälle kokoonpanolle.
• OS X:n tukeman MiniPCI-e WiFi-kortin. NC10:n alkuperäinen WiFi-kortti ei toimi OS X:ssä  ilman kikkailua, ja silloinkin huonosti. Ethernet-yhteys toiminee uusimmilla ajureilla, mutta WiFi-kortin vaihtaminen on suositeltavaa. OS X tukee ainakin Broadcomin piirillä varustettuja Dell DW 1390 ja 1490-sarjan WiFi-kortteja. Näitä löytyy esimerkiksi eBaystä muutamalla kymmenellä eurolla. Ohjeet kortin vaihtamiseen löytyvät täältä. Operaatio on helpompi kuin miltä se kuulostaa, läppärin takakansi irtoaa ilman erityistä työkaluakin.
• OS X asennus-dvd:n, 129€. Kaupoissa myydään tällä hetkellä 10.5.6 versiota, jonka voi päivittää ohjelmistopäivityksellä 10.5.7:ään. Asennuslevyn myynyt myyjä ei halunnut kommentoida saako OS X:n asentaa muuhun kuin Applen koneeseen (Vinkki: EULAn mukaan ei saa.)
• 2 gigan muistikamman – suositeltava, mutta ei pakollinen. 2 gigan DDR2 SO-DIMM 667MHz maksaa 20-30€. Kokemuksen perusteella ainakin tämä muistikampa toimii. Ohjeet muistikamman vaihtamiseen Laptop Magazinesta tai YouTubesta.

OS X:n asennus onnistuu helpoiten kopioimalla asennus-dvd:n USB-kovalevylle. Tämän jälkeen kone bootataan muistitikulta, joka käynnistää asennusohjelman kovalevyltä. Tällä tavoin asennettuna tarvitset edellisten lisäksi:

• USB-kovalevyn, johon mahtuu kopio asennus-dvd:stä ( > 8Gb)
• Kaverin macin, jolla asennus-dvd “palautetaan” USB-kovalevylle
• USB-muistitikun

Katso varsinainen asennusohje Stuartin blogista ->

Tällaisenaan koneelle tuli hintaa noin 580-590€. Vertailun vuoksi alumiininen MacBook 13″ 2008-malli maksaa 980€ ja halvin MacBook Air 1300€.

Mikä ei toimi?

• Sleep ei toimi jos virtajohto on kytkettynä (myöskään kannen sulkeminen ei aseta konetta sleep-tilaan)
• < > | -näppäin oikean shiftin vieressä ei toimi nykyisillä ajureilla
• Mikrofoni
• Tasohiiren multitouch multitouchille on kuulemma ajurit, en ole kokeillut
  

Lisäksi näytön kirkkauden säätäminen ja äänen vaihtaminen sisäisten kaiuttimien ja kuulokkeitten välillä vaativat erilliset apuohjelmat. Myös näppäimistö tuottaa osittain vääriä merkkejä, minkä saa korjattua omalla asetustiedostolla.

Näytön kirkkauden säätäminen

Kirkkauden säätäminen fn+nuolinäppäimillä ei toimi. Näytön taustavaloa voi kuitenkin säätää skriptillä. Ratkaisuna on siis asentaa Quicksilver, jolla voi ajaa skriptejä haluamillaan näppäinyhdistelmillä.

InsanelyMac-foorumin viestistä löytyy brightness.zip, joka sisältää kirkkauden säätämiseen tarvittavan skriptin. Pura paketin sisältö /Library/Scripts/Brightness -hakemistoon.

Tee Quicksilveriin kaksi uutta ‘Custom Triggeriä’. Vedä decrease.scpt / increase.scpt item-laatikkoon, ja aseta actioniksi ‘Run’. Komennolle pitää vielä antaa ‘hot key’. Itse käytän omppu+nuolinäppäimiä.

Skripti kysyy ensimmäisellä kerralla salasanaa, jonka jälkeen se toimii kivasti taustalla, kunhan muistaa asettaa Quicksilverin käynnistymän automaattisesti.

Näppäimistö

Näppäimistöasetteluja voi muokata Ukelelella. Tein Ukelelella kokeeksi suomenkielisen näppäimistöasettelun, jolla toimivat useimmat näppäimet [finnish_nc10.keylayout].

Tallenna .keylayout-tiedosto /Library/Keyboard Layouts -hakemistoon, avaa international -asetukset ja valitse listasta “Finnish NC10″.

Tämän jälkeen näppäimistöasettelu pitää vielä ottaa käyttöön yläpalkin näppäimistövalikosta.

Trackpad

Trackpad-asetusten saaminen system preferenceihin on neuvottu Stuartin kommentissa asennusohjeiden lopussa.

Trackpad on hiukan erimuotoinen kuin oikeissa maceissa, minkä takia kursorin kiihtyvyys ylös ja alas on liian suuri. Tähän on olemassa jokin komentorivikomento jolla asian saa korjattua, mutta en löytänyt sitä uudestaan. (Muista bookmarkata kaikki ohjeet…)

Äänen ulostulon valinta

Lataa Audiee -apuohjelma täältä.

Linkkejä

• Muropaktin NC10-testi

Finnkino mainostaa elokuvalippujen tulostamista kotona. Jokaisen teatterista ostetun lipun takana lukee “Leffaliput napin painalluksella. Tulosta lippusi jo kotona.”

Tästä huolimatta olin viikonloppuna Tennispalatsissa ostamassa lippuja. Teatterin (alimiehitetty) lippukassa oli jumissa, koska edelläni oli Kiukkuinen Asiakas.

Asiakkaalle oli epäselvää miksi hänen piti käydä noutamassa netissä ostamansa liput teatterin kassalta. Asiakas oli yrittänyt tulostaa lippunsa netissä, mutta oli epäonnistunut. Asiakas ei ollut uskaltanut yrittää tulostamista uudestaan, sillä pelkäsi joutuvansa maksamaan lipuista uudestaan. Tulos: kaikki odottavat lippujonossa pari ylimääräistä minuuttia.

Yhtenä käytettävyyden mittarina voi käyttää tarvittavien tukipalvelujen määrää. Tämä on siitä kiva mittari, että se näkyy melko nopeasti ja suoraan asiakasrajapinnassa. Se, että välittyykö viesti tässä tapauksessa lipunmyyjiltä verkkokaupasta päättävälle taholle on silti epävarmaa, en löisi vetoa sen puolesta.

1. En keksi mitä musiikkia kuuntelisin. Home -näkymän “What’s new” ja “Artists you may like” tarjoavat todella harvoin mitään kuunneltavaa. Artist radio -toiminto, joka soittaa muita samankaltaisia artisteja, ei sekään toimi yhtä hyvin kuin last.fm.

   Käyttäjien tekemät soittolistat tulevat varmaan ratkaisemaan musiikin löytämisen, mutta en ole vielä törmännyt kätevään tapaan etsiä minua kiinnostavia soittolistoja. Osaako joku palvelu suositella soittolistoja sen perusteella mitä musiikkia minun soittolistoillani on? Tällaiselle olisi tarvetta.

2. Musiikkia ei saa siirrettyä iPodiin. Juhannuksen alla oli tarve ladata musiikkia soittimeen ja Spotifyssä oli lista hyvistä kappaleista – mitä tehdä? Samojen kappaleiden etsiminen vaikka pirate baystä ei ole kovinkaan kätevää. Kappaleiden linkittäminen online-musiikkikauppoihin ei ole käytössä Suomessa.

   Niko selitti hyvin miksi Apple on  Spotifyn pahin kilpailija, joten iPod-yhteensopivuutta ei ole välttämättä tiedossa ihan heti.

(Kannattaa muuten katsoa lista Spotifyn huonoimmista albumeista.)

Should have started to blog in English. Cannot understand why am I still doing it in Finnish. My English is bad, yes, but not *that* bad.

Niinpä, miksi kirjoittaa suomenkielistä blogia? Englanninkielisiin blogeihin verrattuna potentiaalista yleisöä on todella vähän. Piirit ovat pienet ja suurta menestystä on turha odottaa

Taisin ajatella aikoinaan, että ihmisillä pitää olla oikeus lukea heitä kiinnostavista asioista omalla äidinkielellään. Tämä on ihan hyvä pointti, ainakin jos puhutaan Wikipediasta. Pienen tietotekniikkaa käsittelevän blogin kohdalla en ole enää niin varma.

Fakta on, että tietotekniikan parissa toimivat ihmiset kuluttavat todella paljon englanninkielistä sisältöä. Ja sisältöä myös tuotetaan englanniksi. Esimerkiksi suurin osa suomalaisista Twitter-tutuista tuntuu kirjoittavan englanniksi, ja homma tuntuu luontevalta.

Henkilökohtainen ongelmani on, että minkä tahansa blogin kielen vaihtuminen englanniksi tuntuu jotenkin todella tökeröltä. Yhtäkkiä sitä ollaan niin amerikanblogia että! Kieltä vaihtaneiden kirjoittajien ilmaisu tuntuu kankealta ja blogi on vähän aikaa hämmentävässä välitilassa, missä erikieliset sisällöt ovat iloisesti sekaisin.

Eli: jos aloittelet blogia, tee se englanniksi. Jos vaihdat kieltä kesken kaiken, aloita uusi blogi? Englanniksi kirjoittamalla voi olla osana todella suurta yhteisöä. Eikä mikään estä ottamasta Suominäkökulmaa mukaan kielestä riippumatta.

Fonecta tarjoaa mahdollisuuden perua 2010 puhelinluettelon jakelun omaan osoitteeseesi. Täytä lomake täällä. Tämä on oikeasti hienoa Fonecta!

Seuraava looginen askel: tehkää lomake, jonka täyttämällä voi tilata puhelinluettelot itselleen. Muille ei tarvitse jakaa turhaan. Tai järjestäkää luetteloiden jakaminen kaupoista (eikö näin ollut joskus?) Käyttäkää jäljelle jääneet rahat internetpalvelujen kehittämiseen.

Fonectalla (ja Enirolla) on ihan asiallisia nettipalveluja, mitä kautta esimerkiksi yritysten yhteystiedot löytyvät riittävän helposti. Miksi luetteloita pitää spämmätä kaikille?

Viime keväänä Eniron jakaja veti pohjat. Ovessani oli “ei puhelinluetteloita”-lappu. Luetteloita ei onneksi tullut, mutta jakaja repi lapun pois ovesta. Kysyttäessä jakaja kertoi, että Eniron mielestä laput ovat voimassa vain vuoden! Ehkä siis haluaisin seuraavana vuonna puhelinluettelot, mutta unohtaisin ottaa kieltolapun pois ovesta? Eniro tosin kiisti jakajan näkemyksen myöhemmin.

Jotenkin tuntuu kummalliselta, että ihmisille pitää väkisin jakaa kahdet puhelinluettelot, kun esimerkiksi internet ja ATK on keksitty…</rant>

Ken Rockwellin Sigma-arvostelussa oli hyvä vinkki:

If you shoot Nikon, forget this dumpily-made Sigma and get the newest Nikon 35mm f/1.8 for half the price.

Sigmaan verrattuna Nikon on vähän pitempi (35mm vastaa n. 53mm filmikamerassa), ja valovoima on vähän heikompi. Hinta on kuitenkin puolet Sigmasta. Verkkokaupassa linssi maksaa tällä hetkellä 200€.

Kiinteäpolttovälisen linssin hyvä valovoiman takia sillä voi kuvata tavallista hämärämmässä. Yritän välttää turhaa salamankäyttöä, sillä kuvista tulee yleensä tunnelmallisempia ilman salamaa. Vertailun vuoksi hämärässä kuvatessa f/3.6 / ISO 800 = f/1.8 / ISO 200, tai vastaavasti kiinteällä ISO100:lla suljinajat olisivat 1/20s ja 1/80s. (L: Exposure calculator.) Kaikkein suurinta 1.8-aukkoa ei kylläkään voi aina käyttää sen lyhyen syväterävyyden takia. Myös kuvanlaatu on parempi vähän pienemmällä 2.8-aukolla.

(Kiinteä linssi vetoaa myös siksi, että Cartier-Bresson kuvasi yleensä kiinteällä 50mm-linssillä. Ei sikäli, että oikean kaluston omistaminen tekisi minusta tai kenestäkään muusta yhtään sen parempaa valokuvaajaa   )

Nikonin 35mm linssi on suunniteltu halvempia DX-kameroita varten (D60, D80, D90, D200, D300…). Se ei toimi kunnolla täysikokoisten FX-kennojen kanssa, mikä kannattaa pitää mielessä, jos on päivittämässä kameransa vaikka D3X:n tai tai D700:n.

Linkkejä:

• Ken Rockwellin Nikon 35mm f/1.8 arvostelu
• Flickr-ryhmä linssillä otetuille kuville
• DPReviewin arvostelu (“Highly recommended”)

Readability

Readability on skripti, joka etsii sivulta varsinaisen tekstisisällön, muokkaa sen paremmin luettavaksi, ja piilottaa kaikki muut elementit sivulta. Lukija pystyy keskittymään tekstiin ilman, että sivuston muut visuaaliset elementit häiritsisevät lukemista.

Readabilityssä on valittavana neljä erilaista fonttia, neljä tekstinkokoa ja neljä palstanleveyttä. Ainoa miinus on se, ettei tekstimoodista pääse takaisin sivulle ilman sivun uudelleenlataamista.

SuperGenPass

SuperGenPass on ovela tapa käyttää eri salasanoja eri sivustoilla. Käyttäjän tarvitsee muistaa vain yksi pääsalasana. SuperGenPass generoi käyttäjän salasanasta ja sivuston domain-nimestä monimutkaisen ja pitkän salasanan.

Salasanan muodostaminen on yksisuuntainen prosessi, eli lopputuloksesta ei voi päätellä käyttäjän pääsalasanaa. (Paitsi kokeilemalla yleisimpiä salasanoja ja katsomalla tuleeko niistä sama lopputulos – älä käytä yleisiä salasanoja, kuten “salasana”, “123456″ jne.)

Pääsalasanan syöttämisen jälkeen voi tuplaklikata mitä tahansa salasanakenttää, ja SuperGenPass liittää uuden salasanan siihen.

SuperGenPass toimii yleisimmissä selaimissa, tosin uusimpaan Safariin en saanut sitä asennettua, enkä sitä myötä myöskään iPodiin.

Skriptin ongelmana voi pitää sitä, ettei käyttäjä tiedä omia salasanojaan. Vieraille koneille on siis pakko tallentaa bookmarklet, jotta pääsee kirjautumaan mihinkään. SuperGenPassia ei tietenkään ole pakko käyttää kaikilla sivustoilla, jos haluaa olla varma, että pääsee kirjautumaan tiettyyn palveluun myös vieraalta koneelta.

Hyöty on kuitenkin huomattava. Käyttämällä eri salasanaa eri sivustoilla pitää muut käyttjätunnuksensa turvassa, vaikka yksi tunnuksista murrettaisiin tai varastettaisiin.